Turku Kahvilla ihastuttaa kaupunkikuvaa

Kun näet Turun katukuvassa suloisen mustan Piaggio Apen, Turku Kahvilla -logolla varustettuna, kannattaa mennä hieman lähemmäs. Tämän liikkuvan espressobaarin edustalla ja takana hääräilee energinen ja iloinen Iris, joka tuo kaupunkiin raikasta ja tuoretta yrittäjyyttä, laadukkaan ja maistuvan kahvin voimin.



Pyörillä liikkuva kahvikioski on paitsi sympaattinen myös piristävä näky. Tuoreelle yrittäjälle Iris Toivoselle Turku Kahvilla on unelma, jonka toteutuminen nyt alkukesästä 2017 mahdollistui. Liikeidea on yksinkertainen: näppärästi liikkuva mopo, jonka takakontista paljastuvat kahvikoneet ja muut tarpeet. Kahvimopon sijainti vaihtelee päivän ja kellonajan mukaan. 

Liikkuva espressobaari on nimensä veroinen, mutta espresson lisäksi tarjolla on myös muita erikoiskahveja vaativaankin makuun. Kahvit jauhetaan Turun Kahvipaahtimon pavuista ja valmistetaan luonnollisesti ammattitaidolla. Turku Kahvilla tarjoilee niin espressot, lattekahvit kuin muutkin erikoiskahvit. Valikoimassa on kahvien lisäksi myös teetä ja toisinaan pientä naposteltavaa. 

Turku Kahvilla on mahdollista tilata myös tapahtumiin ja yksityistilaisuuksiin. Näin varmistat, että vieraidesi kahvihampaita ei kolota ja parhaimmassa tapauksessa annat monille mahdollisuuden tutustua kahvien maailmaan entistä paremmin. Onko esimerkiksi flat white tuttu kahvi, vai vielä tuntemattomampi? Iriksen käsistä syntyy Turun seudun tunnelmallisimmat hyvänmielen puistokahvit, joista varsinkin flat white sai kehuja bloggaajiltamme, kun vietimme taannoin kesänaloitusjuhlia.



Koska kyseessä on yksityisyrittäjä, kiinnostaa meitä tietenkin myös yrittäjä itse. Kuka on tämä Iris, joka hurmaa persoonallaan ja olemuksellaan? Halusimme kuulla muutaman asian hänestä ja erityisesti hänen suhteestaan kahviin.

Olet asunut aiemmin Australiassa, jossa työskentelit baristana, miten australialaisten kahvitottumukset eroavat suomalaisista?

Australiassa ollaan tosi kiinnostuneita kahvista. Monella tuntui olevan hyvinkin tarkat omat mieltymykset erikoiskahvien suhteen, eikä suodatinkahvia kahviloissa erityisemmin näkynyt. Vaikka Suomi tunnetusti onkin kahvin suurkuluttajamaita, on erikoiskahveista innostuttu kunnolla vasta viime vuosina. 

Musta on hienoa, että ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia myös kahvin alkuperän jäljitettävyydestä ja sen laadusta. Toivon, ettei kahvihifistely lähtisi Suomessa kuitenkaan ihan lapasesta, vaan että osattais nauttia oikeasti hyvästä kahvista.

Miksi liikkuva mopo, eikä kiinteää kahvilaa?

Itseasiassa mä kävin syksyllä 2016 katselemassa Turun keskustasta, ja vähän muistakin kaupunginosista, vuokratiloja kiinteää kahvilaa varten. Kuitenkin alun alkaenkin oli mietityttänyt aukioloajat ja niihin sitoutuminen tuntui jotenkin ahdistavalta. Mulla on maailman suloisin pieni tytär, jonka vuoksi halusin löytää jonkun tavan toteuttaa mun kahvilaunelman niin, että voin silti olla niin läsnäoleva äiti kuin haluan. 

Mikä musiikki soi mopossa kun ajelet kohteeseen?

Mopossa soi AINA reggae! Siinä on vaan sitä jotain, ai että. Monen naisen toivoisin kuuntelevan aamuisin Raappanan "Älä aprikoi" -biisin, ja pistävän ne sanat sydämeen oikein kunnolla! 

Mustana, maidolla, kylmänä vai kuumana?

Laulun sanoin vastaisin tähän, että "juon kahvini miten sattuu". Mutta kun juon, niin tuoreena, ajan kanssa, hyvässä seurassa ja pienen mäyssytettävän keksin kera.

Sellaista ideologiaa itse yritän kahvin suhteen viljellä, että jos ja kun juot kahvia, juo se nautinnoksi ja aisteja varten. 

Kahvikupin optimaalinen koko?

Todelliseen kahvin maistamiseen pikkuriikkisestä kupista espresso, ruoan päälle jälkkäriksi Varpubloggareidenkin keskuudessa suosion saavuttanut flat white. 

Mikä on täydellisen kahvin salaisuus?

Salaisuus piilee laadussa ja tuoreudessa. En haluais vaikuttaa nihkeeltä kahvihipsteriltä (koska en koe sitä ollenkaan olevani), mutta sitä erinomaisempi kahvi, mitä tuoreemmat raaka-aineet.



Turku Kahvilla -mopon sijainnin voit tarkistaa nettisivujen alalaidasta löytyvästä kartasta. Tähän mennessä Iriksen on voinut bongata ainakin Seikkailupuistosta ja Teatterisillan kupeesta. Turku Kahvilla löytyy myös Instagramista.

Varpublogit suosittelee lämpimästi!

Teksti ja kuvat: Jenni Laaksonen